• Etusivu
  • Blogi
  • Jäsenluettelo
  • Yhdistys
    • Hallitus
    • Historia
    • Säännöt
  • Jäsenelle
    • Jäsenedut
    • Liity jäseneksi
    • Laadi jäsenesittely!
  • Julkaisukatalogit
  • Yhteystiedot
  Pohjanmaan Kirjailijat ry

Armollinen ja armoton

30/4/2021

0 Comments

 
​
Vanhasta kansansadusta Hiiri kissalle räätälinä on useita hitusen toisistaan poikkeavia versioita. Omassa päässäni päällimmäisenä olevassa hiiri lupaa ensin tehdä kissalle takin. Kun se ei onnistu, kissa armollisesti myöntyy vaatimattomampaankin luomukseen. Kerta toisensa jälkeen kissa joutuu pettymään, ettei kankaasta luvattua tullutkaan. Lopulta kissa hermostuu niin armottomasti, että se syö hiiren. Pohjimmainen sanoma lienee siinä, ettei hiiren olisi pitänyt antaa katteettomia lupauksia. 

Entä jos katsoisikin satua siitä kulmasta, että hiiri on sankari? Se kirkassilmäisesti uskoo omiin kykyihinsä ja saa kissankin pitkään uskomaan. Niinpä hiiri onnistuu kauan välttämään pedon hampaat ja elämään varsin pitkän elämän, kunnes sitten väistämätön tapahtuu. 

Ilmeisen moni kirjoittaja hyötyisi omissa pyrinnöissään siitä, jos pystyisi kirkassilmäisesti uskomaan tekemiseensä ja jaksaisi saattaa tekstiviritelmiä raakavalmiiksi asti. Mutta valtaosa taitaa näytellä tuplaroolia hiiri & kissa ja päästää kissan irti ennen aikojaan. Ainakin minä aika ajoin. Pintapuolisesti materiaalia raaputtamalla odotukset ja lupaukset varsinkin omalle itselle nousevat pilviin, mutta likikään aina varsinkaan kokonainen käsikirjoitus ei kokoonnukaan niin vaivattomasti ja tasokkaasti kuin aluksi saattoi kuvitella. Sisäinen sensori puuskahtelee kärsimättömänä kissana, ettei tule takkia eikä edes kukkaroa, ja kirjoittamisinto lopahtaa. Tämä ei sulje pois sitä, etteikö myös ulkopuolisia kontrollikissoja olisi, mutta kuinka moni teksti pääsee ulkopuolisten silmien nähtäväksi ennen kuin sisäinen sensorimme jo syö koko idean?

Sisäistä sensoriakin tarvitaan, mutta jos se pääsee kovin varhain kehiin, kirjoittajalta jää tärkeätä luovuuden hurmaa kokematta ja siitä kertyvät opit saamatta. Itselläni on vielä julkaisematta vuonna 1997 aloitettu ja kahta vuotta myöhemmin raakamaaliinsa päätynyt romaanikäsikirjoitus. Silloin kaunokirjallisia viritelmiä aloittelevana keltanokkana ei riittänyt taito aihepiirin saattamiseksi pätevästi kansiin asti. Sen tajusin itsekin, enkä ehtinyt lähettää kuin yhteen kustantamoon. Ainekset eivät yli 20 vuodessa ole vanhentuneet pilalle, ja sen aika saattaa hyvinkin tulla, kunhan ehdin. Mutta jo tällaisenaankin näen silloisella kaksivuotisprojektilla merkityksen: Se pohjusti osaltaan ammattitaitoa, jolla muut kirjoittamani teokset ovat päätyneet kustantamokansiin ja näyttämölle.

Aina ei synny takkia. Silti takin tekemisen opettelusta voi seurata muuta hyvää.

Tulin taannoin selanneeksi vanhoja jemmaamiani lehtileikkeitä. Selailu pysähtyi Ilkasta 19.12.2000 irrottamaani kulttuurisivuun, vaikkei siinä mitään omakohtaista ollutkaan vaan yleisemmin täkäläistä kirjoittamisasiaa. Paula Takala oli käynyt tekemässä Vaasassa jutun "Nuorilla kyvyillä on nyt tuhannen taalan paikka". Lähes puolen sivun jutun kuvassa poseerasi ennen muuta Kulttuurirahaston väkeä, ja jutussa olivat äänessä asiamies Irma Rewell, puheenjohtaja Paavo Latva-Rasku ja projektisihteeri Tuija Hirvinen. Oli juuri alkamassa haku 15 - 20 -vuotiaille kirjoittajille Juha Ruusuvuoren proosaryhmään, Jyrki Kiiskisen runoryhmään ja Katri Mannisen draamankirjoitusryhmään. Tavoitteena oli, että nuoret oppivat ja saavat realistisen kuvan kirjailijan työstä.

Ei Kulttuurirahasto siis takkia luvannut, mutta ehkäpä jutun yli 20 vuotta sitten lukeneet latautuivat siihen, että silloiset nuoret räväyttävät pikaisesti suuria läpimurtoja. Vaikka hyvin tiedän, kuinka ohdakkeinen tie todella lahjakkaillakin kirjoittajilla saattaa olla esikoiskirjailijuuteen, ainakin itse nyt jutun luettuani rupesin miettimään, ketkä alueen 35 - 40 -vuotiaista kirjailijoista ovat kyseisen koulutuksen satoa.

Kätköistäni myöhemmin vastaan tulleesta uutisleikkeestä selvisi, että 5.1.2001 päättynyt haku tuotti 105 hakemusta. Valittuja oli 20, joista kuusi päätyi proosaryhmään, seitsemän runoryhmään ja seitsemän draamankirjoitusryhmään, kohtaamiset myöhemmin samana keväänä Vaasassa, Lapualla ja Seinäjoella. Riman ylittäjistä seitsemän oli Vaasasta. Kahden kirjoittajan paikkakuntia olivat Kauhava, Seinäjoki, Ylihärmä ja Ylistaro. Yhteen osallistujaan ylsivät Alajärvi, Ilmajoki, Laihia, Mustasaari ja Nurmo. Vain muutaman kurssilaisen nimi oli minulle entuudestaan tuttu - ja ryhdyin uteliaisuuttani googlettamaan kurssille valittuja silloisia nuoria. Vaikka nimet olisivat kahdessa vuosikymmenessä saattaneet osin muuttua, luullakseni löysin käytännössä kaikki. Tämänhetkinen kaunokirjallisten teostensa yhteissaldo taitaa rajoittua yhteen Mediapinnan kansissa ilmestyneeseen runokokoelmaan, mutta monenlaisia muita hienoja ja tärkeitä elämänuria tuli vastaan roppakaupalla. Ihan mutuna veikkaan, että usea on myös muussa elämässä merkittävästi hyötynyt edellä kuvatun kirjoittajakoulutuksen annista. Eikä 40 vuoden merkkipaalunkaan jälkeen ole ollenkaan myöhäistä aloittaa kirjailijan uraa.

Ilmeisesti mikä tahansa kirjoittajakoulutus tuottaa piilevää henkistä pääomaa, jota ei pystytä mittaamaan julkaisujen tai palkintojen määrillä tai muulla vastaavalla. Lisäksi saattaa olla jopa niin, että vuonna 2001 kurssilta karsiutuneesta 85 kirjoittajasta useampi sai sysäyksen näyttää, että kyllä minäkin, vaikkei kurssille huolittukaan. Vaikkei minulla ole tietoa hylättyjen nimistä, ylipäänsä monen kirjoittajan käyttövoimana on tarve näyttää, ja parhaat lopputulokset taitavat syntyä, kun tiettyä peruslahjakkuutta maustetaan armottomalla yrittämisellä.

Armottomuuttakin väitän siis kirjailijan tarvitsevan, mutta se nykyisin taitaa olla itsestäänselvyys. Kuitenkaan armollisuus joissakin vaiheissa ei sulje pois tai tee tyhjäksi armottomuutta. Pikemminkin armollisuus itselle mahdollistaa jaksaa armottoman ankarat työvaiheet toisaalla vähän samaan tapaan kuin lepo huippu-urheilussa.

En siis nyt kysy, olenko itselleni armollinen vai armoton. Sen sijaan mietin, olenko oikeissa asioissa armollinen ja oikeissa armoton. Entä sinä?

Jussi Matilainen
Picture

Kuva: Kalervo Puskala ARPS SVLM

0 Comments



Leave a Reply.

    Kukamitähä?
    Yhdistyksen blogia
    kirjoittavat yhdistyksen jäsenet ja sana on heille vapaa. Kuulumisia yhdistyksen toiminnasta julkaistaan silloin tällöin.

    Tällä hetkellä blogi päivittyy kerran kuukaudessa.

    RSS Feed

(c) Pohjanmaan Kirjailijat ry ja Tiina Lehtineva
  • Etusivu
  • Blogi
  • Jäsenluettelo
  • Yhdistys
    • Hallitus
    • Historia
    • Säännöt
  • Jäsenelle
    • Jäsenedut
    • Liity jäseneksi
    • Laadi jäsenesittely!
  • Julkaisukatalogit
  • Yhteystiedot