Hyvä esilukija on aarre

Kirjoittamista sanotaan monesti yksinäiseksi työksi, ja sitähän se pitkälti onkin. Välillä se saattaa kuitenkin olla myös yhteisöllistä.

Teini-ikäisenä 1980–90-luvuill kirjoittamieni kirjojen käsikirjoitukset minulla oli tapana lukea ääneen vanhemmilleni ennen kustantajalle lähettämistä. Äiti ja isä eivät olleet kirjallisuusalan ammattilaisia, lukemiseenkin heillä riitti aikaa vain rajatusti, mutta he olivat loistava koeyleisö, joka antoi rehellistä palautetta.

Esilukijoita kysellään usein Facebookin kirjoittajaryhmissä. Kommentteja tekstistään saa toki maksullisista palveluista, mutta oman toimen ohessa kirjoittava toivoo tietysti löytävänsä ilmaista apua. Monesti tarjotaan vaihtokauppaa: luen ja kommentoin tekstisi, jos sinä luet ja kommentoit minun.

Itse olen myöhemminkin saanut useampaan kertaan nauttia esilukijoiden ylellisyydestä, viimeksi kahden romaanin kanssa kuluneen vuoden aikana. Nämä lukijat ovat olleet ”ihan tavallisia ihmisiä”, eivät ammattikustannustoimittajia. He ovat kuitenkin olleet nimenomaan kyseisten kirjojen kohderyhmää ja ahkeria lukijoita.

Usein varoitellaan ottamasta ystäviä esilukijoiksi sen tähden, että nämä eivät ilkeä antaa rehellistä palautetta. Minulla on ollut onnea siinä, että omat ystäväni nimenomaan haluavat kirjani onnistuvan, eivätkä siksi pelkää sanoa mielipidettään silloinkaan, kun löytävät jotakin korjattavaa tekstistä. Esilukijoilta voi myös kysyä suoraan joistakin tietyistä kohdista, joista on itse epävarma, hahmojen uskottavuudesta tai faktoista, jos tietää, että lukemassa on tietyn alan osaaja.

Melkeinpä tärkeintä tekstin luettamisessa ns. ulkopuolisella on kuitenkin se, että saa harjoitella ”lapsestaan” irti päästämistä. Joka kerta tekstin lähettäminen jännittää, mutta olo on silti turvallinen: kyllä ne sanovat, jos eivät pidä, tai jos löytävät jonkin karmivan mokan. Esilukijani ovat jopa oikolukijoita, jotka huomaavat ne löyntivihreetkin. Sen jälkeen tekstin lähettäminen suureen maailmaan ei tunnukaan niin kauhistavalta.

Ja mikä parasta: käsikirjoitusta ei tarvitse pitää yksin sisällään, vaan sen tapahtumista ja henkilöistä pääsee keskustelemaan lukijoiden kanssa jo ennen kirjan ilmestymistä.  

Kaisa Ikola