Kirjailija vai kirjoittaja? Ammatti-identiteettiä etsimässä

Kun kirjoitin ensimmäistä kirjaani, odotin sen valmistumista yhtä lailla kuin odotin sitä, että voisin kutsua itseäni kirjailijaksi. Ja katin kontit. Kun kirjasta sitten tehtiin kustannussopimus, painotuore kirja tuli painosta ja löysi tiensä lukijoiden käsiin, tunsin itseni yhtä vähän kirjailijaksi kuin ennenkin. Teinhän päätyökseni ihan muita asioita: opetin, ohjasin muiden tutkielmia ja pyöritin perhe-elämää. Olin opettaja, luennoitsija, ulkomaantyöntekijä, tohtoritutkija ja äiti, mutta että kirjailija? Ehkä sitten toisen kirjan jälkeen.
 
Toinen kirja valmistui, valmistui kolmaskin, ja vielä neljäs. Olin puhujana tapahtumassa, jossa minut esiteltiin lavalle ”opettajana ja kirjailijana”. Oi, se tuntui hienolle, mutta samaan aikaan mietin: Tässä kylässä minut tunnetaan luokanopettajana ja vanhempana, mutta tuskinpa monikaan kertoisi, että juu, se on se kirjailija, tiedäthän. Suomalaisuuteen kuuluu nöyryys. ”Sekin luulee ittestään liikoja!” Mitä nuo kyläläisetkin ajattelisivat, jos rupeaisin itseäni kirjailijaksi kutsumaan! Perustaisin Insta-tilin ”Kirjailija Kati Keski-Mäenpää”. Nauraisivathan siinä jo harakatkin oksilla. Ja silti hymyilyttää, kun paikallislehti ja välillä maakuntalehtikin tituleeraa kirjailijana. Kuka, minäkö? Aivan, minähän se.
 
Mutta milloin kirjoittamisen harrastajasta tulee kirjailija? Kun hän on julkaissut määrän X kirjoja? Kun hän elättää itsensä kirjoittamalla? Siinä tapauksessa maassamme ei kovin montaa kirjailijaa mahda ollakaan, sillä esimerkiksi vain noin puolet Kirjailijaliittoon kuuluvista elättää itsensä kirjoittamalla kirjoja. Kirjailijoista ja toimittajista käytetään usein nimitystä ammattikirjoittaja. Mutta niin kauan kuin kirjoittaminen on rakas harrastus tai sivutoimi muun työn ohella, onko kyse kirjoittamisesta ammattina?
 
Tieteen termipankin mukaan kirjailija on kirjoja kirjoittava ja julkaiseva henkilö. Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi hyväksytään henkilö, joka on julkaissut vähintään kaksi kyllin korkeatasoiseksi arvioitavaa kaunokirjallista teosta. Määritelmät herättävät lisäkysymyksiä. Jos henkilö julkaisee omakustanteita, onko hän kirjailija? Jos henkilö ei hae Kirjailijaliiton jäsenyyttä, voiko hän koskaan kutsua itseään kirjailijaksi?
 
Kirjailijaa voidaan katsoa eri näkökulmista. Hänet voidaan nähdä romanttisena taiteilijamyyttinä, joka luo uutta, on erilainen ja erityinen, jopa outo. Kirjoittaminen on kutsumus ja sisäsyntyinen ominaisuus. Kirjailijaksi synnytään. Hänet voidaan nähdä myös ammattilaisena, joka on saanut koulutusta ammattiinsa, suorittaa erilaisia kirjallisia tehtäviä ja saa niistä palkkansa, joko päätoimisen tai sivutoimisen.
 
Itse kirjoitan kirjoja siksi, että tarinat rakentuvat pääni sisällä, ja luova prosessi kutsuu minua puoleensa. Juoni kehittyy yöllä, muun työn ääressä ja illalla sohvalla istuessa, ja flow-tila vie ajatukset pois kaikesta muusta. On pakko kirjoittaa. Hyvin erilainen kirjoitusprosessi on toisaalta se, kun kirjoitan tieteellistä tutkimusta. Lähteiden etsintä, tiedon rakentaminen, haastattelujen analyysi ja tulkintojen tekeminen on enemmänkin rankan työn tekemistä kuin luovuuden irti päästämistä. Välillä väitöskirjaprosessinkin aikana tunsin suoranaisen innostuksen lennättävän kirjoittamistani, mutta ne hetket olivat harvinaisia.
 
Yksi syy sille, että kirjailijan ammatti-identiteetin kehittyminen on haastavaa, on työskentely ilman työyhteisöä. Kirjailija tekee työtään suurimmaksi osaksi yksin. Ja kuten aiemmin jo mainitsin, hän myöskään hyvin harvoin saa kerättyä koko elantoaan vain kirjoittamalla, vaan suurin osa tekee aivan muuta päivätyötä.
 
Päivästä ja sen hetkisestä työtehtävästä riippuen voisin kirjoittaa käyntikorttiini nimeni eteen opettaja, tutkija, konsultti, suurperheen äiti, kirjoittaja tai hyvänä päivänä jopa kirjailija. Pienellä K:lla. Ammatti-identiteettini on joustava ja yhtä haahuileva kuin sen kantajakin. Yhtenä päivänä yhtä, toisena toista. Ihanaa, että elämä on näin vapaamuotoista ja joustavaa! Eihän minun tarvitsekaan fiksoitua vain kirjailijaksi tai opettajaksi. Kirjailijuus on iso osa identiteettiäni, mutta ei välttämättä ammatti-identiteettiäni. Mikä vapaus! Mikä avaruus! Olla yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista.
 
Summa summarum: Aivan hiton sama. Tärkeintähän on kuitenkin kirjoittaminen. Joku kirjoittaa purkaakseen rikasta sisäistä maailmaansa muidenkin koettavaksi. Joku, uskomatonta kyllä, saattaa jopa tienata koko leipänsä kirjoittamalla.  Yhtä kaikki, keskiössä on kirjoittaminen. Sen sijaan, että kokisin itseni kirjailijaksi, koen itseni kirjoittajaksi. Isolla K:lla, ylpeänä. Hannele Huovin sanoin: ”Kirjailijan aivot ovat virittyneet  tarinankerrontaan,  ne  ampaisevat  liikkeelle  kuin  nuorten  miesten mopo.” Kokee mopon ajaja itsensä sitten kirjoittajaksi tai ei.

Kati Keski-Mäenpää