Kirjasyksy

Se on täällä taas!

Kirjasyksy. Mikä ihana sana! Vihdoin se saapui. Sen kunniaksi palavat koivut keltaisenaan, haavat viskelevät hövelisti kultakolikoitaan ja varvut punastuvat viimeistä lehteä myöten. Eikä syyttä, on se niin hieno ja upea, kuin riikinkukko uuden pyrstönsä kanssa.

Ilmestyihän niitä kirjoja toki viime syksynäkin, juhlittiin etänä, ostettiin ja luettiinkin. Mutta kun se ei ole sama. Kun on vuodesta toiseen tottunut matkustamaan ainakin yksille kirjamessuille, niin köppäästähän se on ilman olla. Melkein kuin kissa ilman häntää tai metsä ilman puita.

Minulle Turku on jo monta vuotta ollut se oikea messupaikka. Turku on käsitettävän kokoinen, eikä yleensä liian ruuhkainen. Siellä on nuortenkirjailijoiden kotoisa lava ja tutut myyntipöydätkin vuodesta toiseen melkein samoilla paikoilla.

Noin yleisesti kirjamessuilijan on syytä kiinnittää huomiota kahteen asiaan: repun on oltava kyllin iso ja kenkien riittävän mukavat. Tänä vuonna luulin onnistuvani, mutta toisin kävi. Isokin reppu jäi pian pieneksi, kun muistin, kenelle kaikille joululahjakirjoja pitikään ostaa. Ja sitten tuliaiset. Niin ja itsellekin!

Parasta messuilla ovat kuitenkin ihmiset. Siellä tapaan kasvoista kasvoihin ystäviä ja tuttavia, jotka muuna aikana ovat pelkästään somen kautta läsnä. Siellä saan kuunnella kuinka toiset kirjailijat kertovat kirjoistaan ja kirjoittamisestaan. Koen ahaa-elämyksiä, kun kirjailija astuu lavalle ja alkaa puhua: Hänen olemuksensa onkin tuollainen! Tuolla tavalla hän ajatteleekin! Hänkin kokee kirjoittamisen samalla tavalla!

Kirjailijana saan myös välillä kunnian itse esiintyä messuilla. Nuortenkirjailijoiden lavalla ei perinteisesti ole paljon kuulijoita, mutta yksikin on tärkeä. Tänä vuonna sain esiintymisen lisäksi haastatella paria kollegaa. Myös haastattelijan innostuminen on sallittua, mutta täytyy muistaa, että haastateltava on tilanteen tähti. Hänen sanomiselleen ja mielipiteelleen täytyy antaa kaikki tila, sitä yleisö on tullut kuulemaan. Jos haastateltava näyttää kovin jännittävän, on hyvä myös eleillä ja olemuksella kannustaa ja tukea esiintymistä, näin olen ajatellut. Tänä vuonna haastateltavani olivat tosin rentoja ja tottuneita, ei tarvinnut kuin muinaisen raviohjastajan tavoin yrittää pysyä kärryillä ja vauhdissa mukana.

Mutta kirjasyksy, ihana kirjasyksy on siis täällä taas. Aivan kuin elvyttävä sade hiukan liian pitkän kuivan kauden jälkeen. Tähän voi hetkeksi pysähtyä ja nauttia vaan.

Mervi Heikkilä

Kuva: Kirsi Haapamatti