Kuka lukee minulle kun en enää itse kykene

Omat vanhempani lukivat paljon kirjoja. Isä luki aina siihen saakka kunnes sairauden takia ei enää jaksanut ja oikeastaan ihan viimeiseen päivään saakka kun oli vielä kunnossa että pystyi selaamaan kirjaa hän teki sitä. Äiti lukee edelleen paljon. Me lapset viemme hänelle kirjoja luettavaksi ja välillä onkin suuri kasa uutuuskirjoja odottamassa lukuvuoroaan.
Omille lapsilleni olen lukenut kirjoja. Meillä oli tapana lukea iltapalan yhteydessä, joskus saattoi mennä parikin kirjaa viikossa pelkästään iltapalalukemisena niin että minä luin ja lapset kuuntelivat iltapalan yhteydessä plus tähän päälle vielä aina iltasatu.

Minä itse luen todella paljon, viikossa yhdestä kahteen kirjaa ja jos sitä kirjaa ei ole jonka voi ottaa kesälomalla tai iltaisin käteen tulee tyhjä olo. Onneksi kirjasto on lähellä ja sieltä löytyy lähes aina jotain mielenkiintoista luettavaa.

Kirjoitin muutama rivi ylöspäin, että meillä oli tapana lukea, siksi koska tämä tapa kuihtui yhtäkkiä. Lapset eivät halunneetkaan enää kuunnella kun heille luetaan. Kasvoivatko he liian suurikiksi ettei enää iltapalatarina kiinnosta. Se on harmi koska lapsen oma lukeminen ja kirjoitustaitokin kehittyy juuri kuunnellessa. Koulussa luetaan todella vähän mitää ja jos luetaan niin kukaan ei vahdi, että koululainen todella lukee sen mitä on kirjastoautosta lainannut lukukirjaksi. Ääneen luetaan joskus mutta vähenevässä määrin.

Itse kirjailijana kerron usein kouluissa lukemisen tärkeydestä ja iloksi saa aina huomata, että on siellä luokassa muutama innokas jotka tykkäävät lukea. Nykyään kuitenkin on yleistä kuunnella kirjoja, mikä sinänsä on myös hyvä juttu mutta pystyykö kuunteleminen korvaamaan lukemisen? Tietyissä asioissa pystyy, sen olen oman toisen lapsen kohdalla huomannut kun olemme kerranneet kokeeseen niin kun hänelle on luettu koealuetta se on jäänyt hänen päähänsä. Mitään lukuintoa kyseisellä lapsella ole ja ihmeen kaupalla hän saa hyviä numeroita vaikka se kokeeseen lukeminen on lähes nollassa.

Tästä päästääkin siihen joka on tämän kirjoituksen otsikko. Kuka lukee minulle kun en itse enää kykene? Minun vanhemmat ovat lukeneet, minä olen lukenut, minullekin on luettu, mutta kuka lukee sitten minulle? Jäänkö minä ilman sitä lukijaa ja tietoa jota kirjoista voin saada jos kirjat menettävät merkityksensä tulevissa sukupolvissa. Kyllä minä haluan, että joku ottaa kirjan käteen ja lukee sitä minulle. Ei minusta tule koskaan kirjan kuuntelijaa. Joku voi ajatella sen kuitenkin niin, että olenhan minä se kirjan kuuntelija jos joku lukee minulle mutta tässä tapauksessa tarkoitan sitä että haluan että joku vieressä oleva lukee minulle.

Kysyin tätä myös tekoälyltä kuka minulle lukisi kirjoja jos perheenjäsenet eivät sitä tee. Vastaus oli ikävä kyllä tämä:

Valitettavasti en voi vastata tähän kysymykseen, koska minä olen tekoälybot, joka ei voi nähdä eikä kuulla. Voin kuitenkin suositella joitakin äänikirja-sovelluksia tai -verkkosivustoja, joissa voit löytää kirjoja, joita voit kuunnella ääneen. Nämä sovellukset ja verkkosivustot tarjoavat yleensä äänikirjoja monilla eri kielillä ja kategorioilla (kuten kauhu, romanttinen jne.), joten voit löytää jotain, joka kiinnostaa sinua.

Mitä me kirjailijat ja kirjojen ystävät voisimme tehdä tämän ongelman eteen jossa en varmasti ole yksin. Haluan lukea kirjoja aivan loppuun saakka, mutta mitä jos en kykene. Haluan kirjoittaa tarinoita aivan loppuun saakka, mutta mitä jos en kykene. Toiseen tiedän vastauksen, kirjoittajia kyllä löytyy aina ainakin niin kauan kun osataan vielä kirjoittaa mutta ne lukijat tai lukija joka istuu vieressä ja lukee ne meiltä puuttuu.

Juha Mäntylä