Kun päiväkirja on pakko avata

Olen paljon velkaa kirjoittamiselle. Esimerkiksi sen terapeuttiselle vaikutukselle. Olen kirjoittanut päiväkirjaa siitä asti, kun opin kirjoittamaan. Kirjoitan silloin, kun:
sisällä lepattaa, eikä kukaan näe, kun hymyilen itsekseni kynä kädessä
istun junassa ja pohdin, minne olen matkalla
en jaksa nousta sohvalta salille
silmät sumeina itkusta, kurkku kuivana kuristuksen tunteesta, murheen möykky sisällä
yksin ollessani teekuppi kädessä pilateksen jälkeen
kun kukaan ei vastaa puhelimeen tai jaksa kuunnella juttujani
ulkomailla, kun tiirailen kärventyneitä turisteja matkapäiväkirjani takaa ja tajuan olevani yksi niistä
kärventyneistä turisteista

… ja monessa muussa tilanteessa.

On myös paljon hetkiä, kun en kirjoita. Mutta tämä teksti ei kerro niistä hetkistä, vaan niistä, kun on
PAKKO kirjoittaa.

Olen miettinyt, tuleeko kirjoittamisen pakko itse kirjoittamisesta vai siitä, että minun on pakko purkaa tunnetilani paperille. Joka tapauksessa en tiedä, miten olisin selvinnyt vaikeista hetkistä, jos en olisi pitänyt päiväkirjaa. Vaikeina ja usein kiireisinä hetkinä koitan hyödyntää jokaisen liikenevän minuutin ja kirjoittaa ylös, miltä minusta tuntuu. Ja miksi. Usein sen avulla keksin keinon, miten ei tuntuisi niin pahalta. Hyvien hetkien jälkeen taas huokaisen, istahdan sohvalle, keitän teetä ja kerron, mitä kivaa minulle on tapahtunut. Silloin voin elää kaiken ihanan taas uudelleen.

Joskus palaan näihin teksteihin myöhemmin, joskus en. Jos palaan, opin itsestäni aina uutta. Vähintään sen, mitä en enää halua kokea uudestaan. Vahoihin päiväkirjoihin palaaminen saattaa tuoda myös hymyn huulille. Olenko todella kirjoittanut näin?

Useimmiten en palaa vanhoihin päiväkirjoihini, vaan annan asioiden levätä, kun ne on kerran saatettu loppuun. Ehkä joku joskus löytää huiman päiväkirjakokoelmani ja tekee niistä tutkimuksen.

Uskon, että elämäni olisi paljon vaikeampaa, jos minulla ei alusta asti olisi ollut tuota pakkoa syöstä sanoja paperille. Ei olisi 7-vuotias Enni päiväkirjaa aloittaessaan tiennyt, että kirjoittamisesta voi tulla vielä ammatti.

Enni Yli-Hynnilä

---