Kuninkaan vinkkejä ja kirjoittamisen taikaa

Lempikirjailijani Stephen King on kymmenien romaanien ja novellikokoelmien lisäksi kirjoittanut myös muistelmateoksen/kirjoitusoppaan nimeltä Kirjoittamisesta (Tammi, 2000), jossa hän kertoo henkilöhistoriastaan ja etenkin varhaisempien kirjojensa synnystä sekä antaa kirjoittajille hyödyllisiä vinkkejä. Ohessa muutamia poimintoja omaan kirjoittamiseeni liittyen. 

(s.32) ”Ideoiden kaatopaikkaa, Juonipalvelua tai Maahan kaivettujen bestsellereiden aarresaarta ei ole olemassakaan. Hyvät tarinanaiheet näyttävät tulevan kirjaimellisesti tyhjästä.”

Monet omat novellini tai tarinani ovat saaneet alkunsa juurikin lähes tyhjästä; yhdestä ikkunan rajaamasta kuvasta tai vaikkapa muistoista nousseesta lauseesta. Vuosikymmeniä sitten rapsutimme tuttavani kanssa koiraa, joka tuhahteli ja urisi lähes ihmisen äänellä. Tuttavani sanoi yhtäkkiä: ”Ajattele, jos tuo koira sanoisi: Hongisto!” Nauroimme sattumanvaraiselle mielikuvalle, mutta vuosia myöhemmin tuo muisto nousi mieleeni ja aloin miettiä, miksi koira sanoisi niin. Siitä syntyi novelli "Hongisto".

Eräänä talvisena lauantaina puolestaan istuin pihasaunamme lauteilla ja näin ikkunasta aviomieheni, jolla oli yllään saunatakki ja karvalakki. Tuon näyn pohjalta kirjoitin murretarinan "Mykkä-Kalervon ihimet". Sen alussa Nikkoolan Aili säikähtää nähdessään saunan ikkunasta karvalakkipäisen Kalervon, joka on menettänyt sodassa puhekykynsä ja jonka Aili sitten ottaa taloonsa aputöitä tekemään.

(s. 52) ”Kirjoita ovi kiinni ja toimita ovi auki.”

King käsittelee tätä ajatusta sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti. Hänen mukaansa etenkin aloittelijoiden olisi hyvä saada kirjoittaa ilman häiriöitä, mieluiten juuri konkreettisesti ovi kiinni. Ovellinen huone olisi kieltämättä tarpeellinen itselleni, sillä jo alun perinkin heikko keskittymiskykyni on vain huonontunut iän myötä. Lisäksi ensimmäiset versiot kaikesta mitä kirjoitan ovat Teemu Keskisarjaa lainatakseni (pardon my French) "ihmispaskaa", joten on kauhea ajatus, että jollakulla on mahdollisuus tulla selkäni taakse lukemaan tätä luonnontuotetta.

King (ja ajatuksen hänelle alun perin välittänyt sanomalehden päätoimittaja John Gould) tarkoitti lauseensa myös kuvainnolliseksi: ensimmäisen version kirjoittaja kirjoittaa itselleen, seuraavat versiot ja lopullisen kirjan ulkomaailmalle. Kun avaa oven ja julkaisee tekstinsä, ei sitä enää voi vartioida. Eira Pättikangas on kertonut pelänneensä ennen ensimmäisen kirjansa julkaisua, ettei sitä lukisi kukaan, ja julkaisemisen jälkeen hän alkoikin pelätä, että sen todella lukee joku. Tunnistan tämän!

(s. 153) ”Minulla on [kirjoittaessani] usein aavistus siitä mikä lopputulos saattaa olla, mutta en ole koskaan vaatinut henkilöitä käyttäytymään minun tavallani. Päinvastoin haluan heidän toimivan vapaasti omalla tavallaan. Joskus lopputulos on se mitä ajattelinkin. Useimmiten se on kuitenkin minullekin yllätys. Jännärikirjailijalle se on hieno asia. Olenhan minä sentään paitsi romaanin kirjoittaja myös sen ensimmäinen lukija.”

Tässä lainauksessa tiivistyy oikeastaan se, mikä kirjoittamisessa on kaikkein taianomaisinta. Suurimmassa osassa kirjoittamistani tarinoista on tapahtumien kulku ollut aloittaessani vähintäänkin epäselvä. Kirjoittamaan ryhtyminen on maailman vaikeinta, ja tekstin ensimmäiset kappaleet ovat todella työläitä. Yhtäkkiä tarina alkaa viedä ja sitten onkin kiirehdittävä, että ehtii saada kirjoitettua kaikki ”sanelusta” muistiin.

Ehkä hankalimmin syntyi sadan sanan raapaleeni viime joulun raapalekalenteriin. Kirjoittamisen lähtökohtana oli Miljoonasateen laulu, jossa on säe "sulla on huone kirjaston ullakolla". Näin silmissäni naisen nousevan kylmässä kapeassa puuportaikossa askelmia ylös ullakkohuoneeseensa. Kirjoitin äärettömän vaivalloisesti lause kerrallaan, enkä tiennyt yhtään, mitä tarinassa tapahtuisi. Olin arvellut, että kirjaston ullakolla asuva nainen saattaisi ehkä saada asiakkaalta joululahjan. Hämmästyinkin suuresti, kun tarinan Riina kantoi puurolautasta alas kirjastosaliin jouluyönä, ja riutunut Aleksis hiipi pimeydessä hyllyjen takaa avojaloin syömään Riinan keittämää puuroa. Edellä mainitussa Kingin lainauksessa hän sanoo olevansa paitsi romaanin kirjoittaja, myös sen ensimmäinen lukija. Näin kävi juuri tässä raapaletarinassani, ja siinä oli joulun taikaa itsellenikin.

(s. 132) ”Vaikka kelvottomasta kirjailijasta on mahdotonta tehdä pätevää kirjailijaa, ja vaikka hyvästä kirjailijasta on aivan yhtä mahdotonta tehdä suurta kirjailijaa, kovalla työllä, antaumuksella ja oikeaan aikaan annetulla avulla on mahdollista tehdä pätevästä kirjailijasta hyvä kirjailija.”
​
Siteeraan tämän viimeisen lainauksen kommentiksi Hakalan Erkkiä Lakeuden kutsu -elokuvasta: "Mä en nyt tierä, pitääskö mun olla tuollaasesta puheesta iloonen vai surullinen." Toivon kovasti olevani pätevä kirjoittaja - en tiedä, tuleeko minusta koskaan hyvää kirjoittajaa. Kova työ kuulostaa mukavuudenhaluisen kirjoittajan korvaan... no, kovalta työtä! Aloitan siitä, että yritän edes vähän useammin nähdä aloittamisen vaikeuden ohi sinne, missä taika alkaa vaikuttaa. Se on jo hyvä alku.

Johanna Pitkäranta
​