Lasten- ja nuortenkirjallisuuden sokeat pisteet - onko niitä?

Lasten- ja nuorten lukemisen yhteydessä puhutaan nykyään usein mielenkiintolähtöisyydestä. Se siis antaisi motivaatiota lukuhaluttomalle, jos kirjan aihe kiinnostaisi. 
Kuulostaa simppeliltä. Ei siis kannata lyödä heti Kivellä päähän, jos lukeminen ei innosta, vaan pohtia lapsen ja nuoren kanssa yhdessä niitä kiinnostavia aiheita. Sellaisten avulla voi lukulukko aueta ja kirjallisuuden kirjo alkaa laajemminkin kiinnostaa. 

Lanu-kirjallisuudessa erilaisia aiheita onneksi riittääkin. Lemmikkieläimistä kiinnostuneille löytyy paljon valinnanvaraa, samoin tubettajien faneille, fantasian ja kauhun ystäville ja erilaisille pelaajillekin. Samoin eri kulttuureista tuleville, seksuaalisuuttaan pohtiville ja ympäristöasioista kiinnostuneille on uudessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa paljon samastuttavia päähenkilöitä ja kiinnostavia aiheita. 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden moninaisuuden suhteen on siis pullat loistavasti uunissa - vai onko?

Nostan esimerkiksi tuttuja, maalla asuvia poikia ja keskusteluja kirjastonhoitajien kanssa - sitä millaisia mielenkiinnon aiheita kirjastoista kysytään ja mitä tutut pojat harrastavat.
Yksi harrastaa intohimoisesti eräilyä, kalastusta, metsästystä ja riistanhoitoa. Vaan missä ovat nuorten erä- ja kalastuskirjat? Kuka niitä kirjoittaisi ja kuka kustantaisi?
Toinen odottaa innolla armeijaan pääsyä. Onko meillä nuorten- tai YA-kirjallisuutta armeijasta? Kolmas tuttu poika taas nikkaroi verstaassaan, neljäs kyntää peltoa ja haaveilee jatkavansa isiensä työtä. Mopoharrastajille löytyy sentään lukemista, samoin bändissä soittajille. Mutta aukkoja selvästi on.

Tämä pohdinta ei tietenkään tarkoita, etteivätkö nämä nuoret voisi lukea muutakin kuin juuri omaa elämää koskettavaa kirjallisuutta. Siitä on kuitenkin helppo lähteä liikkeelle silloin, kun kirjallisuus ja lukeminen ei kutsu miellyttävään seikkailuun vaan aukeaa edessä läpipääsemättömänä rämeenä.

Jään myös aprikoimaan, voiko näistä lanu-kirjallisuuden sokeista pisteistä tehdä johtopäätöksiä. Miten hyvin tämän päivän kustantajat ja kirjailijat tuntevat erilaisten maalaislasten ja -nuorten elämää? Ehkä tuntevatkin, mutta esiin nostamissani aiheissa ei nähdä taloudellista tai sisällöllistä potentiaalia? Suomi on pieni kielialue, eivätkä pelkästään julkisen puolen (kirjasto, koulut) ostot useinkaan riitä. Myös yksityisten ihmisten olisi ostettava uusia kirjoja, ainakin silloin tällöin. Ja moninaisuuden turvaamiseksi isojen kustantamojen rinnalle tarvitaan pieniä, rohkeita ja ketteriä toimijoita. Ehkäpä joku pienemmistä kustantamoista ennen pitkää tarttuu edellä mainitsemiini aiheisiin. 

Väitän, että oman itsensä löytäminen kirjallisuudesta, samastumisen mahdollisuus ja oivallus antaa myös voimaannuttavan tunteen oman itsen ja elämän arvokkuudesta. Sitä(kin) tunnetta tarvitsee jokainen lapsi ja nuori, maalla ja kaupungissa. Samalla tietysti lukuharrastuksen myötä saavutettu hyvä lukutaito kehittää ajattelua ja avaa paljon uusia ovia ja näköaloja elämään. 

Mervi Heikkilä
Kirjailija, kirjastonhoitaja