Luova hulluus

Jokainen taiteen tekijä sitä odottaa.
Haaveilee siitä.
Kaipaa sitä.
Tekisi mitä vain päästäkseen siihen käsiksi.
Mikä se on, saatat miettiä.
No minäpä kerron.
Se on luova hulluus.

Toisinaan sitä kutsutaan flow-tilaksi, lyhyemmin pelkkä flow. Se on nimensä mukaan luovuuden tila, jossa luovuus virtaa, kaikki sujuu. Kirjailijalle se on tila, jossa tekstiä syntyy. Sitä syntyy nopeammin kuin ehtisi kirjoittaa. Sitä vain tulee. Sille ei voi mitään. Ei pysty lopettamaan, eikä pysty olemaan kirjoittamatta. Jos tekee jotain muuta, ajattelee kirjoittamista. Hengittää kirjoittamista. On kirjoittamista.

Todellinen flow osuu kohdalle harvoin. Joskus se kestää muutaman tunnin, joskus päiviä, mutta toisinaan, kuten meikäläisellä juuri nyt, tuo flow kestää kuukausia. Ja tässä yhdeksän flow-kuukauden aikana olen päättänyt, että flow on liian hellä nimitys tällä epäinhimilliselle tilalle, jossa olen. Luova hulluus on paljon parempi.
Miksi, saatat ihmetellä.
No, minäpä kerron.

Olen aina ollut yöeläin. Erityisesti kirjoittaessani yön pikkutunnit ovat ystäviä. Kun flow kestää kuukausitolkulla, ei nukkumisesta tule yhtään mitään. Tai tulee, mutta ei silloin kuin pitäisi. Olen onnellisesti siinä asemassa, että yrittäjänä olen voinut siirtää työasiat iltaan, jotta voin nukkua pitkälle päivään ja kirjoittaa taas aamuun saakka. Sitten nukun, herään iltapäivästä, menen töihin ja palaan kirjoittamaan puolenyön pintaan. Täydellistä ja ihanaa!

Paitsi että… Sosiaalinen elämä alkaa kärsiä. Huomaan, että on vaikea sopia mitään kenenkään kanssa, kun en ole koskaan yhtä aikaa hereillä tai vapaalla. Kun muut ovat töissä, minä nukun, ja kun muut pääsevät töistä, minä aloitan työpäivän. Teen tällä hetkellä pääosan päivätyöstäni hierojana ja graafisena suunnittelijana. Graafiset työt voin hyvin tehdä öisin, mutta hieronnat täytyy yrittää hoitaa heräämisen jälkeen. Kerran yksi asiakas kysyi varovasti, teenkö hierontoja aamuisin. Mietin hetken ja kysyin, miten aikaisin hän oli ajatellut. Melko tavallinen aika minulle mennä nukkumaan on kuuden aikaan, joten voisin ihan hyvin hieroa viideltä aamulla. Kourallinen kirjoitusöitä on jatkunut yhdeksään tai pidempään, kun teksti ei vain katkea. Monesti mietin, että jos vain annan tämän koko rytmin pyörähtää, niin palaisinko jossain välissä sellaiseen vähän normaalimpaan?

Sinänsä ongelma on hyvinkin positiivinen. Olen tänä vuonna kirjoittanut jo kaksi ja puoli kirjaa! Jatko-osia aikaisemmin julkaistulle romaanilleni Hero. Kirjailija-Tiina on erittäin tyytyväinen. Kehrää. Nauttii. Iloitsee. Mutta se Tiina, jonka täytyy ensi viikolla mennä labraan verikokoisiin klo 7.50 aamulla miettii juuri tosi kovasti, että valvoako sinne asti vai yrittää tosi aikaisin nukkumaan? Vai, nukkua se pari tuntia, mennä verikokeisiin ja palata sitten nukkumaan?

Tosi paljon minulta kysellään, enkö nuku ollenkaan. Nukun. Nukun ihan yhtä paljon kuin kuka tahansa muukin, mutta vain väärään aikaan. Toisinaan nukun vähemmän, kun päivällä on joku meno, ja pitää herätä aikaisemmin. Silloin väsyttää enemmän. Mutta enimmäkseen elän ihan normaalissa vireystilassa. Toki tiedän, ettei tämä ole pidemmän päälle tervettä. Liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisena ymmärrän, että tällainen nurinkurinen rytmi ei ole aivojen terveydelle paras mahdollinen vaihtoehto, mutta minkä sille voin. Olen koukussa. Olen suorastaan riippuvainen. Jos en saa kirjoittaa, tulen hulluksi.

Vietän todella paljon aikaa yksin, sillä kun minä olen virkeimmilläni, muut ihmiset nukkuvat. Vietän aikaa kirjojen ja henkilöiden parissa intensiivisesti. Käyn öisin kävelyillä musiikkia kuunnellen ja kuvittelen itseni kirjan maisemiin, tunnen miten inspiraatio virtaa. Kuulen dialogin vyöryvän ajatuksiin ja kirjaan ylös kännykkään tai nauhoitan itselleni ääniviestejä. Ja kun palaan kotiin, istun kirjoittamaan, enkä pysty lopettamaan. En huomaa syödä, en käydä vessassa, en juoda teetä, jonka olen lämmittänyt jo viidesti. (Siellä se muuten taas odottaa, varmaan jo kylmää.)

Luova hulluus.
Sitä se on.
Suloinen luova hulluus, joka ajaa kirjailijan tekemään sitä, mitä hän kaikkein mieluiten tekisi: kirjoittaisi. 
Mutta samalla se tekee vähän hulluksi.
Samalla sitä miettii, miten tässä näin kävi?

Luovaa syksyä kaikille!

Tiina Lehtineva
Lue jos uskallat.

Kirjoittaja on seinäjokinen kirjailija, joka kirjoittaa paljon ja koko ajan, eikä oikein tiedä, onko tällä hetkellä mitään muuta kuin se. Toisiaan suunnittelee muiden kirjoihin kansia, ohjaa spinningiä ja hieroo, kun ehtii.