Maalissa!

Miltä tuntuu, kun kirjan saa valmiiksi? Kun kustannussopimus on plakkarissa ja painokoneet ovat jyllänneet pumaskan paperia siistiksi, kansien väliin sidotuksi nipuksi? 

Sitä ennen on ehtinyt naputella monituisia tunteja tietokonetta, piirustella punakynällä, pyöritellä sanamuotoja ja juonen etenemistä. Printteri on laulanut, ainakin minulla. Jotenkin itse saan ajatuksiani useimmiten paremmin jäsenneltyä, kun kirjoitan perinteisesti ja manuaalisesti lyijykynällä reunamerkintöjä ja korjauksia tekstiin.

Kirja on kuin oma lapsi, sen päästäminen maailmalle jännittää varmasti kokeneempiakin kirjailijoita. Jos hyvin käy, pitää tekstintuottajan jossakin kohtaa hyväksyä, että viimeinen piste on kirjoitettu ja tarinan on aika lähteä matkalleen, pois turvallisen pöytälaatikon suojista.

Syyskuussa 2022 päivänvalon näkee pitkään hellimäni rakkauslapsi, lastenromaanisarjani Olonkolon viimeinen osa, jonka osalta ehdin jo pelätä, pääsisikö se koskaan lukijoiden käsiin. No, hyvä huoli meni hukkaan. Onnekseni sain tsemppausta sekä kotiväeltä että tarinani löytäneiltä muilta lukijoilta ja uskaltauduin tarjoamaan käsistä uudelle kustantajalle (edellisen, yhtä lailla hyvän yhteistyökumppanin toiminta oli päättynyt kesken sarjan).

Elämäni pyörii kirjojen ympärillä. Paitsi että rakastan lukemista ja omien tarinoiden punomista, työskentelen kuvittajana erityisesti lastenkirjojen parissa. Joka kerran jännitys kutkuttaa vatsanpohjaa, kun oma ja/ tai toisen tekijän kanssa yhteinen teos tulee ulos valmiina painotuotteena. Ajatukset juoksevat kuin hamsterit pyörässään.
”Oi, onpa se ihana!”
”Tulipa tästä hieno!”
”Toivottavasti lukijat löytävät tämän ja siitä tykätään!”

Tartun tuohon viimeiseen lauseeseen: lämpimät kiitokset kirjastoille arvokkaasta työstä monipuolisen kirjallisuuden tarjoamisesta! Kirjastot toimivat vaikuttavina ja näkyvinä väylinä myös pienten kustantamoiden teosten esiintuomisessa. Sydämessä läikähtää lämpimästi, kun näen paraatipaikalle nostettuna kirjallisten piirien kautta tutun tekijän kirjan – tai joskus jopa oman! Ajattelen kaikkea työmäärää, joka mahtuu kansien väliin ja niiden taakse. Työmäärää, jota ei näe katsoessaan kirjaa, mutta jonka voi arvata, jos on itse päässyt tekemään jotakin samankaltaista. 

Kirjan kirjoittaminen on jännä juttu. Mitä pidempi projekti, sitä enemmän etäisyyttä siihen saattaa tulla matkan varrella eri työvaiheiden myötä – erityisesti kustannussopimusta odotellessa. Kuvittaessa teksti tulee eri tavalla iholle ja jää mieleen omalla kohdallani vahvemmin. Olonkolo -sarjan teksti oli valmiina jo pitkään ennen tämän viimeisen osan taittoa. Kuvitusta toteuttaessa kirja tuntui paikoin itsellekin uudelta, tuoreelta. Hyvä niin. 

Kun kirja on maalissa, on sanottavana enää tämä:

Lukuiloa!

Kristiina Mäkimattila