Mun pitää nyt varmaan mennä

Aloin seurustella vakavasti ollessani 15-vuotias. Vajaa pari vuotta myöhemmin muutimme yhteen. Vuodet toivat tullessaan minulle sairaanhoitajaopinnot ja meille molemmille muuton Seinäjoelle, kissan hankinnan, työelämän, oman kodin ostamisen, ihanat naapurit, toisen kissan, vakiintuneen elämänrytmin. Elämä rullasi omaa, rauhallista rataansa.

Kunnes se toinen alkoi viestittämään minulle, että kaikki ei ole hyvin. Että jotain puuttuu.

Luulin, että kyse on jostain ohimenevästä, mutta hyvin nopeasti välillämme ollut rako kasvoi rotkoksi, jonka ylitse toista ei enää nähnyt eikä kuullut. Erosimme ja muutin pois. Erokirjoja lukiessani sain huomata, että olimme hyvin klassinen esimerkki eroamisesta, mutta sillä hetkellä se oli kuitenkin ahdistavuudessaan ja karmaisevuudessaan jotain niin ainutlaatuista, että sieluni vuoti verta kuukausikaupalla.

Elämä kantoi minua ja otin vastaan kaiken saamani avun ammattilaisilta, ystäviltä ja työkavereilta. Puhuin ja kirjoitin tuskaani ulos. Aloitin myös kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen. Jälkeenpäin päiväkirjaa lukiessa on liikuttavaa nähdä ne pienet mutta tärkeät ilon aiheet, jotka kannattelivat eteenpäin. Yksi merkintä parin kuukauden kuluttua erosta oli tällainen: "Tänään oli päivä, jona en itkenyt kertaakaan".

Olen aina kirjoittanut paljon ja niin kirjoitin myös tuolloin. Vasta myöhemmin aloin nähdä, että runoissa olisi ainesta kirjaksi asti. Ajan kuluessa aloin nähdä kokemani kasvun ja kiitollisuuden ja kirjoitin niistäkin. Arvioin kirjoittamistyyliäni kirjailija Jussi Matilaisen tukemana ja kirjaprosessin aikana sain paljon tukea kustantajaltani Päivi Peltoniemeltä. Rakas mieheni on tukenut minua kaikissa kirjaprosessin vaiheissa. Minulla on monta syytä olla kiitollinen.

Kirja tuli painosta toissapäivänä. Oli melkoinen kokemus avata Postin tuomat paketit ja ymmärtää, että tässä ne minun hengentuotteeni ovat. Että tässä on minun eromatkani. Että ehkä joku, joka kulkee myös sitä samaa erokipuilun mustaa polkua, saa tästä myötätuntoa ja rohkaistumista jaksaakseen sen helvetin läpi ja löytääkseen taas ilon ja tasapainon elämäänsä. Että kaikelle löytyy lopulta isompi tarkoitus, kuin mitä aluksi osasi ymmärtää.

Heli Kataja
Kirjoittaja on Pohjanmaan Kirjailijoiden varapuheenjohtaja, runoilija ja sairaanhoitaja Seinäjoelta.

Mun pitää varmaan nyt mennä -kirja

---