Olen kapinallinen tyttö, motherfucking woman ja supernainen

​Miksi naiset tarvitsevat kehuja ja voimaantuvat vahvoista naistarinoista? Miksi en ole kuullut ainoatakaan miehille tarkoitettua tsemppibiisiä?

​Olipa kerran eräs kesälomainen, joka ajatteli haluavansa lomalleen viihdyttävää mutta asiapitoista lukemista. Se kesälomalainen olin minä.
​Marssin kirjakaupan alennusmyynteihin, mutta tapani mukaan ostin ostokseni ei-alennuksesta. Kysyin kirjakaupan myyjältä, mitä hän suosittelisi. Myyjä toi käsiini Elena Favillin ja Francesca Cavallon kirjoittaman Iltasatuja Kapinallisille tytöille (S&S 2016). Selasin hetken kirjaa. Samaan aikaan myyjä selitti, että kirja sisältää iltasadun muotoon kirjoitettuja tarinoita naisista, jotka ovat tehneet suuria saavutuksia. Mukana on muun muassa Hillary Clintonin ja Michelle Obaman tarinat.
Havahduin kesken kirjan selailun, kun myyjä sanoi: ”Kirja on kannustava ja siitä saa tsemppiä, jota me naiset kaipaamme.” Ostin kirjan, mutta lause jäi kaikumaan korviini. Me naiset tarvitsemme tsemppiä.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että niin tarvitsemme. Toinen ajatukseni oli, että miten niin juuri me tarvitsemme tsemppiä. Kolmas ajatukseni oli, että eivätkö miehet sitten tarvitse tsemppiä?

Kävelin kirjakaupasta suoraan kuntosalille, kuten olin suunnitellut. Treenatessani laitoin korville kuulokkeet ja räpläsin soittolistaani, joka hyvin laajan musamakuni ansiosta sisältää niin Sabatonia kuin Britney Spearsiakin. Vastaani tuli Keshan kappale Woman, jonka kertosäe kuuluu: ”I'm a motherfucking woman, baby, alright/ I don't need a man to be holding me too tight / I’m a motherfucking woman, baby, that's right / I'm just having fun with my ladies here tonight – ”
Kappaletta kuunnellessani mieleni askarteli jälleen uusien kysymyksien parissa. Tarvitsevatko miehet tsemppimusiikkia, joka liittyy nimenomaan heidän miehisyyteensä? Ainakaan en ole kuullut tällaista kappaletta – sen sijaan radiossa on soinut useammin kuin kerran Kaija Koon Supernaiset.

Mikä vika meissä naisissa on, kun kaipaamme tsemppiä joka käänteessä? Emmekö tunne olevamme hyviä ennen kuin joku sanoo sen meille? Tai eikö se riitä, että tietää itse olevansa hyvä, miksi siihen tarvitaan muiden kehuja? Olen niitä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan tyytyväisiä itseensä. Asiat voisi aina tehdä paremmin. Siksi lämmittää mieltä, kun joku sanoo muutaman kannustavan sanan. Kehun itsekin mielelläni muita, koska tiedän, että ihmiset tarvitsevat sitä. Olen huomannut, että myös miehet ovat mielissään kehuista ja tsempistä. En siis usko, että kyse on siitä, etteivätkö miehet tarvitsisi ollenkaan kehuja. Jokainen tarvitsee.

Voisiko kyse olla siitä, että on jotenkin epämiehistä osoittaa tarvitsevansa tsemppiä? Monet naiset taas, kuten kirjakaupan myyjäkin, myöntävät, että tsemppi on aika ajoin paikallaan. Ehkä kyse ei olekaan siitä, että meissä naisissa on joku vika, vaan siitä, että myönnämme rehellisesti tarvitsevamme tsemppiä ja haluamme antaa sitä muille, vaikka sitten kirjan tai laulun sanojen muodossa. Ei myöskään ole niin itsestään selvää, että naiset ovat aina pärjänneet. Ehkä jotkut asiat ovat miehille itsestään selviä, mutta naisille ei. Kuten Kesha laulaa: ”I buy my own things, I pay my own bills/ These diamond rings, my automobiles/ Everything I got, I bought it.”
Joskus ammoisina aikoina, ja ehkä edelleen, naiset ovat tottuneet saamaan Keshan mainitsemia asioita mieheltään. Nykyään länsimaisilla naisilla on mahdollisuus hankkia timantit itse itselleen. Keshan biisissä nainen tulee toimeen omillaan ja julistaa omaa pystyvyyttään sanoituksissa: ”Don't buy me a drink, I make my money/ Don't touch my weave, don't call me 'honey'."

Olen aina ajatellut paljon, ja se on joskus ongelma. Olen kova kyseenalaistamaan kaikkea, myös omaa tekemistäni. Kun luin Iltasatuja kapinallisille tytöille, tunsin mieleni vahvistuvan. Jos nämä naiset ovat pystyneet tuohon, miksen minäkin pystyisi tähän? Kirjan naisiin on melko helppo samaistua. Totta puhuen näen liian harvoin julkisuudessa tai historian havinassa sankareita, joihin voisin samaistua. Johtuuko se siitä, että ainakin kaikissa koulukirjoissa sankareita, kuninkaita ja muita suurhenkilöitä ovat olleet pääsiassa miehet? Omaan sukupuoleen on helpompi samaistua. Jos kaikki fyysikot ovat olleet miehiä, ei kai se ole ihme, että nainen ei havittele fyysikon uraa.

Tämä ei ole feministinen kirjoitus, tämä on pohdintani siitä, miksi minusta tuntuu siltä, että naiset kaipaavat enemmän tsemppiä, sanoja, jotka valavat uskoa omaan itseen. Tsempillä, kehuilla ja kaikenlaisella kannustuksella on aina positiivinen vaikutus. Me kaikki tarvitsemme kehuja, myönnämme sitä tai emme. Ei ole väärin vahvistua kirjasta tai kannustavista kappaleista. Ja no, osa meistä vain on persoja kehuille, kuten minä. Onneksi välillä voi heittää tennarit kattoon, mennä tanssilattialle sielunsiskojen kanssa ja edes silloin tällöin maksaa omat juomansa.

Enni Yli-Hynnilä

Kirjoittaja on viestinnän ammattilainen, joka ei osaa olla ajattelematta. Hänen uusin Etelä-Pohjanmaan murteella kirjoitettu Likellä-runoteoksensa ilmestyi syksyllä 2017.

---