Oman vapauden lähteillä

Tiedäthän sen ihanan tunteen, kun heräät aamulla eikä sinulla ole minkäänlaisia aikatauluja tai sitovia suunnitelmia alkavalle päivälle?
 
Aika usein me ihmiset huokailemme tuollaisen ihanan ja kiireettömän aamun perään. Voi kuinka olisi niin kivaa juoda aamukahvit kaikessa rauhassa ja syödä nautiskellen suunmyötäinen aamupala, jonka jälkeen voisi palata vielä hetkeksi sänkyyn lukemaan hyvää kirjaa! Miten suloiselta tuntuisi vilkaista välillä makuuhuoneen ikkunasta ulos ja nähdä aamun pikku hiljaa valkenevan. Jossain vaiheessa voisi siirtää kirjan sivuun, kismitellä ja venytellä ja lopulta nousta ylös, valita ylle mukavat vaatteet ja alkaa suunnitella, mitä kivaa tänään tekisikään. Aika täydellinen aamu, vai mitä?
 
Täytän ensi kuussa 31 vuotta ja voin kertoa, että olen vuosien kokemuksella oppinut juoksemaan kiireen oravanpyörässä niin, että siitä on tullut suorastaan ikiliikkuja. Olen osallistunut erilaisille harrastekursseille, ammattiyhdistystoimintaan ja vapaaehtoistyöhön sekä toiminut kouluttajana ja opiskellut työn ohessa. Tavannut paljon uusia ihmisiä. Kirjoittanut runokirjan ja 73 omistuskirjoitusrunoa sen ennakkotilanneille ihmisille - jokaiselle tilaajalle omansa. Olen venynyt ja paukkunut, vaikkei siinä ole ollut mitään järkeä. Omia rajojani en ole osannut tunnistaa.
 
Kuinka monet kerrat olenkaan ihmetellyt, kuka hiivatti on täyttänyt kalenterini ja kuka pentele oikein ohjaa elämääni. Olisi ollut niin ihanaa löytää se vihulainen ja antaa sille kunnon selkäsauna! (Oikeasti en osaa lyödä ketään, mutta näin sanoiksi kirjoitettuna se kuulostaa miellyttävän mahtipontiselta.) Ikävä kyllä olen joutunut kerta toisensa jälkeen peilin eteen tuijottamaan itseäni silmiin ja miettimään, että kylläpä osasin ajaa itseni uuvuksiin etsiessäni omaa polkuani, jota pitkin kulkea ja josta kokea iloa ja täyttymystä.
 
Viime vuonna oman itsen ja kutsumuksen etsintä ajoi minut tilanteeseen, jossa koin olevani apina, joka yritti saada kiinni kaikki mahdollisesti tarjolla olevat banaanit. En malttanut sanoa mihinkään "ei", koska mikä tahansa niistä tilaisuuksista saattoi olla Juuri Se Banaani, joka auttaisi minua urallani ja elämässäni eteenpäin. Etsin jotain, mitä en osannut pukea sanoiksi enkä tavoitteiksi. Olin kuitenkin aivan varma, että onni odotti minua jo aivan nurkan takana, kunhan vain jaksoin olla valppaana. Se oli kovin raskasta ja näännyttävää aikaa, mutta nyt jälkeenpäin ajattelen sen aikana, joka opetti minulle paljon itsestäni ja omien voimavarojeni kunnioittamisesta.
 
Ahdistavina aikoina olen aina kirjoittanut paljon runoja, jotka ovat auttaneet minua ymmärtämään itseäni ja elämäntilannettani. Nyt viime vuoden runoja lukiessa mietin, että ehkä nämäkin ajatukset kertyvät vielä kirjaksi asti. Kriisit voivat puhkaista elämään reittejä, jotka voi sanoittaa kartaksi. Runokartastosuunnittelija, ehkäpä siinä olisi minun kutsumukseni?
 
Olen vihdoinkin alkanut ymmärtää, että itsensä etsiminen on elämän mittainen matka. Harva kokee valaistumisen, joka kantaa kaikessa valkeudessaan kalkkiviivoille asti. Onneksi itseään voi löytää pienissä erissä, erilaisissa hetkissä ja elämän eri vaiheissa. Joskus omalta polultaan ei löydä yhtään mitään ja tuskastuu, mutta joskus asiat loksahtelevat sujuvasti paikoilleen kuin Lego-linnan palaset. Taaksepäin katsoessa useimmiten ymmärtää, miksi asiat eivät menneet aina niin kuin niiden olisi toivonut menevän. Silloin niiden ylle voi heittää siunauksensa: kiitos maailmankaikkeus, kun kaikki meni niin kuin meni!
 
Vuoden 2019 teemani on "Keskity olennaiseen". Yritän opetella sitä, että vähemmän on oikeasti enemmän. Että minun ei tarvitse eikä kuulu olla kaikessa mukana. Että minun kuuluukin keskittää osaamiseni ja voimavarani sellaisten asioiden pariin, jotka merkitsevät minulle eniten. Yritän opetella hyväksymään sen viisauden, että kivatkin asiat kuormittavat, jos niitä ahnehtii itselleen liikaa.
 
Saan lakata raapimasta suljettuja ovia ja kantamasta liikoja taakkoja selässäni, koska se on itsensä rakastamista terveellä tavalla ja siihen on oikeus meillä jokaisella. Jokainen joutuu hoitamaan arjessaan pakollisia velvollisuuksia, mutta elämästä voi onneksi pienin ottein tehdä omansa näköistä. Voi joskus antaa luvan hitaisiin aamuihin. Voi kesken työmatkan pysähtyä ihastelemaan upean sinistä taivasta tai lähikuuseen kipittävää oravaa. 
 
Olen aina ollut ihminen, joka rakastaa pieniä yksityiskohtia, joista suuret kokonaisuudet rakentuvat. Nyt yritän opetella näkemään kokonaiskuvan. Että se elämäni palapeli, jota rakennan, olisi rakkaudesta tehty. Hitaammassa elämässä on paljon hyvää - kiireettömyydessä runot kirjoittavat itse itsensä päässäni ja minä vain keräilen ne ajatusteni virrasta paperille.
 
Omasta kokemuksestani haluan sanoa: älä vedä itseäsi liian ahtaalle. Anna arvo itsellesi ja omalle ajallesi. Kirjoita ajatuksiasi ylös. Priorisoi. Hengitä.
 
Ja muista, että oravanpyörässä ei ole moottoria.
 
Rakkaudella, Heli

Heli Kataja

---