Puheenjohtaja esittäytyy

Hattu, jota en tiennyt tarvitsevani
Oli sateinen marraskuun lauantai, kun tulin valituksi perinteikkään kirjailijayhdistyksen johtoon. Kaupunginkirjaston katossa oli valkoinen valo, pöydillä tarjolla tonnikalapizzaa ja taisi olla torttujakin, joulu kun lähestyi. Join teetä. Vaalikamppailua ei ollut eikä vastaehdokkaita. Olin tervetullut joukkoon, ja sitten jatkettiin syyskokouksen paperitöitä.

Vuosi vaihtui uuteen, tuli 2020, ja nyt edustan virallisesti pohjalaisia kirjailijoita. Etupäässä noin sataa yhdistyksen jäsentä mutta myös niitä kymmeniä tai satoja pohjalaisia, jotka eivät ole virallisesti jäseniä ja kokevat silti itsensä kirjailijoiksi.

Komean hatun olen saanut, kun olen Pohjanmaan kirjailijoiden puheenjohtajaksi tullut. Kiitos siitä.
Keskustelu siitä, mikä tekee kirjailijasta kirjailijan, on ollut käynnissä vuosisatojen ajan. Kun itse vuonna 2009 haaveilin kirjailijan ammatista, perustin blogin nimeltä Minusta tulee kirjailija – sellaista uraa kun tavoittelin. Pian sain havaita, millaisella vimmalla nimitystä suojeltiin. Moni ajatteli, ettei kuka tahansa voi kutsua itseään kirjailijaksi, ei edes haaveilla siitä, vaan nimekkeen täytyy olla kynnyksen takana. Tämä keskustelu on jatkunut vuosisatoja ja jatkuu edelleen. Joku pitää kynnyskysymyksenä yhden kokonaisen tekstin julkaisua kovissa tai pehmeissä kansissa, kun taas Suomen Kirjailijaliitto asettaa riman kahteen korkealaatuiseen julkaisuun. Osa puolestaan nostaa esiin taloudelliset kysymykset – kirjailija voisi olla sellainen, joka ansaitsee työstään merkittävän osan elantoaan.

Olen iloinen siitä, että me Pohjanmaan Kirjailijoissa emme pidä jäsenillämme julkaisurimaa. Yhdistyksen perinteisiin kuuluu hieno ajatus, että kirjailijuus voi olla osa ihmisen sielunmaisemaa, vaikka julkaisuja ei vielä olisi tai vaikka niitä ei koskaan tulisikaan. Yhtenäistä kaikille Pohjanmaan Kirjailijoiden jäsenille on rakkaus ja halu kirjoittaa, kokea itsensä kirjailijaksi.

Samanlaisia emme kuitenkaan kaikki ole. PoKi:n jäsenistö on kirjava ja moniääninen, ja meitä yhdistävän kirjoittamistyön kannalta elämme varsin erilaisissa elämäntilanteissa. Se tuo myös puheenjohtajalle sopivia haasteita. Miten parhaiten palvelisin satapäistä jäsenistöä?

Pöytälaatikkokirjoittaja kaipaa tukea kritiikin kestämiseen tai kustantamoihin suuntautuvin yhteydenottoihin. Esikoiskirjailija taas tuskailee toisen kirjan ongelman kanssa, omakustantaja ehkä riittämättömän editoinnin kanssa – ja toisaalta täyskustanteesta julkaisusopimuksen tehnyt esikoiskirjailijan ongelma voi olla päinvastainen, liiankin innokas kustannustoimitus. Piintynyt ammattikirjoittaja puolestaan toivoisi vertaistukea mediassa esiintymiseen tai sopimustekniikkaan. Siinä riittää puheenjohtajalle pohdittavaa, miten huomioisimme jäsenistön erilaiset tarpeet.

Alueellisen kirjallisuusjärjestön toinen tärkeä tehtävä, alueen kirjailijoiden tukemisen lisäksi, on edustaminen ja vaikuttaminen. Meillä on oikeus ja velvollisuus tuoda pohjalaista kirjallisuutta kokonaisuutena näkyvämmäksi niin mediassa, sosiaalisessa mediassa kuin päättäjien silmien alla.

Minusta tulee kirjailija -blogin ajoista on kulunut vuosikymmen. Minä olen nykyisin jo kokenut kirjailija, julkaissut viitisentoista teosta. Kirjailijana olen saavuttanut sen, mistä alun perin haaveilin: pystyn halutessani elämään pelkästään työlläni kirjailijana, kiitos tekijänoikeuskorvausten, lainauskorvausten sekä esiintymispalkkioiden. Minun urallani on sopivien uusien haasteiden aika.

Komea puheenjohtajan hattu sopii tähän paikkaan mitä parhaimmin.

Kirjoittaja on Pohjanmaan kirjailijoiden puheenjohtaja, lasten- ja nuortenkirjailija,
Lasten LukuVarkaus 2018 -voittaja ja Runeberg Junior 2019 -ehdokas.
Henna Helmi Heinonen

---