Puolipohjalainen

Ku kirijailijalle tulee kiire kute ny mulle. Huamasin juuri äske, ett olin luvannu kirijottaa jotaki Pokin plogiin. No piti äkkii miättii mitä kirijotan ja tuli miäleen, että ku meit tääl pohojanmaalla on eri suunnast Suamea niin ajattelin että kirijotan siitä mitä pitäisi kirijottaa ja mite.

Eli en itse ole syntyjään Pohjanmaalta vaikka äitini puolen suku on vahvasi eteläpohjalaisia ja itse olen satakuntalainen. Mun murre on hyvin erilaista kuin pohjalaisten murre. Satakuntalainen murre on joidenkin mielestä hyvin rumaa koska me tykätää lyhentää sanoja hyvinkin lyhyiksi pahimmillaan ne ovat yhden kirjaimen pituisia kun taas sitten tykätään myös hieman muuttaa kirjainta sanassa. Yksi esimerkki voisi olla sana tuoli, se on tuali tai sitten tooli. Sohva on sohova. On murteessa paljon samaakin kuin eteläpohjalaisilla Ilkka lehti on Ilikka, tai nykyäänhän se on Ilipo.

Olen koko kirjailija urani asunut pohjanmaan vaikutuksen alaisena mutta tarinat ovat sijoittuneet suurimmalta osalta Satakuntaan vaikka myös Pohjanmaa niissä esiintyy hyvin vahvana osittain siksi, että olen kuitenkin puolipohjalainen. Asun Lapualla, mutta en ole lapualainen, olen merikarvialainen kirjailija joka asuu Lapualla, siinä lauseessa näkyy oma kotiseuturakkaus. Olen monesti pohtinut sitä voinko kirjoittaa tarinoita joissa käytän murretta, ehkä en voi ja olen huomannut myös että kustantamot karttavat tällaista kirjallisuutta koska se katsotaan olevan suunnattu liikaa jollekin tietylle alueelle. On kuitenkin kirjailijoita jotka voivat kirjoittaa tarinaan omaa murrettaan mutta ymmärtääkö siitä joku, ehkä ei mutta se on hänen tyylinsä ja suurten kustantamoiden kirjailijoilla sallitaan niitä vapautuksia joita monelta otetaan pois. Omasta mielestä murre on rikkaus jota pitäisi vaalia niin kirjallisuudessa kuin muutenkin.

Liian usein olen törmännyt siihen, että kun kirjoitan tarinaan jonkun sanan joka omasta mielestäni on ihan normaali sana esimerkiksi voisi ottaa sanan häkkärä. No, mä tiedän mikä se on ja käytän sitä puhekielessä mutta ei sitä koko Suomi tiedä vaikka se on mulle jokapäiväistä. Tarakka on kuitenkin se yleisin nimitys tälle mun häkkärälle, joka on hyvin pienelle murrealueelle sopiva sana.

Olen käsittänyt, että kirjailijan yksi tehtävä on myös pitää suomenkieltä hengissä ja vaikka parhaimmassa tapauksessa joku onnistuu luomaan sinne uuden sanan joka pikkuhiljaa hiipii meidän ajatuksiin ja yhtäkkiä siitä tulee yleinen sana jota kohta kaikki käyttävät mutta kukaan ei tule ajatelleeksi, että vuonna 2022 se ei ollut vielä olemassa mutta 2023 joku kirjailija sitä käytti ja se jäi elämään.

Käyttäkäämme suomenkieltä rikkaasti ja keskitään uusia sanoja ja käytetään omaa murretta vaikka se voisi välillä tuottaa harmaita hiuksia lukijalle ja ennenkaikkea rakkaille kustantajillemme. Tehdään vaikka sanasto kirjan taakse josta voi lukea mitä mikäkin sana tarkoittaa.

Juha Mäntylä