Sitä saa, mitä tilaa

Kirjallisuusterapeuttisessa kasvuryhmässä tehtävänä oli valita kymmenien pöydälle levitettyjen taidepostikorttien joukosta kaksi: hyvä ja paha kuva. Ohjeeksi tuli kirjoittaa ensin viitisen minuuttia hyvästä kuvasta ja sen jälkeen toiset viisi minuuttia pahasta kuvasta.

Harjoitus jatkui niin, että oli kirjoitettava uudelleen hyvästä kuvasta kuin se olisikin ollut paha kuva ja pahasta kuvasta kuin se olisi ollut hyvä. Hetken jouduit räpyttelemään silmiä, että tavoitit kuvasta synkkien ja armottomien aaltojen takaa myrskypilvien lomasta pilkottavan valon: toivon säteet.

Harjoituksen tarkoituksena oli havahduttaa huomaamaan, ettei yksiselitteistä hyvää tai pahaa ole, vaan molemmat ovat aina läsnä. On vaikeaa tunnistaa pahuutta, jos mukana ei ole ripaus hyvyyttä ja päinvastoin. Molempia tarvitaan. Viime kädessä on itsestäsi kiinni, kumman haluat tehdä näkyväksi, kumpaa korostaa.

Ryhmässä keskusteltiin kirjoittamisen jälkeen tehtävien herättämistä ajatuksista. Omia kirjoituksia sait lukea ääneen sen mukaan, paljonko itse halusit muille jakaa. Kirjoitettuja tekstejä ei milloinkaan arvostella. Sen sijaan kommentoitiin vain sitä, mitä kuultu teksti tai harjoitus juuri sinussa itsessäsi herätti. Saatoit kuulijana yllättyä aivan erilaisesta tulokulmasta tehtävään tai ehkä kuulit lukijan tekstissä jotakin sellaista, jota kirjoittaja itse ei ollut huomannut kirjoittaessaan. Parhaimmillaan lukijan ja kuulijan välillä syntyi vuorovaikutus, jossa kumpikin osapuoli oli sekä antajana että saajana.

Rakentavan kritiikin antamisesta puhutaan luovan kirjoittamisen yhteydessä. Vaan kehittääkö kielteinen palaute kuitenkaan tekstiä ja kirjoittajaa eteenpäin? Ihmisen alitajunta toimii kuten taksiautoilija. Jos ohjeistat, ettet ole menossa Laihialle etkä Ylistaroon, päädyt joko umpimähkäiseen paikkaan tai auto ei hievahdakaan. Varmimmin pääset perille, kun kerrot ainoastaan, minne haluat. Se, mihin et halua, on epäoleellista.

Riippumatta siitä, pyydätkö palautetta kirjoittamastasi puheesta merkkipäiville, auton myynti-ilmoituksesta, reklamaatiokirjeestä rakennusfirmalle, novellin käsikirjoituksesta ja niin edelleen, miten paljon enemmän sekä lukija että sinä kirjoittajana voittekaan toisiltanne saada, jos kommentteja pyytäessäsi kerrotkin haluavasi vain tiedon, mikä tekstissä oli hyvää, mikä erityisesti kosketti, oliko ehkä jotakin, mitä lukija ei ymmärtänyt tai oliko jotakin, mitä hän haluaisi lisää.

Lukija keskittyy silloin tekstisi vahvuuksiin. Hän lukee sitä kuin katsoessaan hyvää kuvaa. Palautetta antaessaan lukija automaattisesti opastaa sinut juuri siihen suuntaan, johon haluat kirjoittamisesi kanssa kulkea. Et päädy Närpiöön, jos olet Vaasaan menossa. Hyvä kritiikki rohkaisee kasvua kitkemisen sijaan.

Jos pyynnöstäsi huolimatta saat vain kielteistä palautetta, mieti, mitkä lukijan motiivit ovat. Miksi lukija haluaa katsoa pahaa kuvaa? Jos lukija haluaa keskittyä vain siihen, mikä tekstissäsi on huonoa, haluaako hän todellisuudessa sinun kehittyvän kirjoittajana? Kenties hän kokee sinun kehittymisesi itselleen uhaksi. On myös ihmisiä, joilla on hyvät aikomukset, mutta he vain vaikuttavat haitallisesti kirjoittamiseesi. Voit miettiä, onko tällainen palautteenantaja sinulle se
oikea lukija. Sinä itse päätät, keskitätkö voimavarasi tekstisi kehittämiseen vai sen puolustamiseen ja miettimiseen, onko lukija oikeassa.

Kuten hyvän ja pahan kuvan katsomisessa, voit tekstiä kirjoittaessasi keskittyä joko sen heikkouksiin tai vahvuuksiin. Cherokee-intiaanien tarinan mukaan meillä jokaisella on sisällämme sekä musta että valkoinen susi. Se susi voittaa, jota ruokimme. Kaikkea karheutta teksteistä on kuitenkaan turha yrittää poistaa. Epätäydellisyyksiä jää aina. Vaillinaisuuden läsnäolon voi hyväksyä, sillä ilman sitä ei tekstin kauneutta tunnistaisi kauneudeksi.

Mari Kuusisto
Kirjoittaja ohjaa Huojentavan kirjoittamisen ryhmiä, kirjoittaa Me, oman onnemme sepät -blogia sekä työstää puuhellan lämmössä esikoisensa käsikirjoitusta.

---