Tuotanto
2020
Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi (Tuuma-kustannus 2020) Säröjen kauneus ─ Sisäisen tarinasi voima (Tuuma-kustannus 2020) |
Elina JokinenSyntymäpaikka
Ähtäri Asuinkunta Jyväskylä Koulutus ja ammatti FT, yliopisto-opettaja Esikoiskirjat Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi (Tuuma-kustannus 2020) Säröjen kauneus ─ Sisäisen tarinasi voima (Tuuma-kustannus 2020) Yhteystiedotelina.k.jokinen@jyu.fi
Tutustu minuun tarkemmin
Mitä pohjalaisuus minulle merkitsee?
Molemmat vanhempani ovat kotoisin Ähtäristä ja olen itsekin syntynyt siellä. Omat juureni, kuten niin monen muunkin, kurkottavat sekä itään että länteen: aikoinaan Karjalan evakkoja asettui myös Ähtäriin ja osa heistä meni luonnollisesti naimisiin paikallisten kanssa. Niin myös toinen mummoistani. Pohjalaisuus on minuudessani yksi mahdollinen tarinalinja. Se on myös tärkeä ja rakas, koska voin tämän tarinan avulla selittää ja ymmärtää esimerkiksi omaa luonnettani tai tapaani toimia. Viihdyn Pohjanmaalla, sen miljöössä ja ihmisten kanssa, valtavan hyvin, ja eteläpohjalainen puheenparsi on minulle kieli, jota ikävöin, ja jota kuullessani minun on hyvä olla. Romaanissani jokaisella päähenkilöistä – Maarialla, Kristalla ja Stellalla – on omanlaisensa suhde pohjalaisuuteen ja jotenkin pidän siitä ajatuksesta, että heissä jokaisessa pohjalaisuus myös näkyy omalla tavallaan. Miten ja mistä löydän aiheet, joista kirjoitan? Minun ei ole koskaan tarvinnut koettaa keksiä, mitä kirjoittaisin. Se liittyy varmaan siihen, että näen maailman säröinä ja tarinoina. Säröt ovat sellaisia asioita, joiden äärelle on pakko pysähtyä. En oikein voi olla huomioimatta epäkohtia tai antaa niiden olla. Olen siinä mielessä tutkijasielu, että haluan ymmärtää maailmaa (ja meitä ihmisiä osana sitä) hyvin syvästi ja kokonaisvaltaisesti. Joskus toivon, että voisin katsella elämää hieman kevyemmin tai vähemmän kriittisesti. Vaikka minulla ei olisi vastauksia, haluan kertoa säröistä, joita näen, jotta muutkin huomaisivat ne. Samaan aikaan näen maailman kuitenkin myös tarinoina. Lumoudun aivan tavallisista ihmisistä, aivan tavallisissa paikoissa. Vaikkapa kaupassa tai iltakävelyllä mieleni alkaa automaattisesti rakentaa näkemästäni tarinaa: ihmiskohtalot alkavat punoutua toisiinsa ja yhtäkkiä olen luonut ympärilleni dramaattisen kohtauksen. Näen tavallisen arjen takana valtavasti kertomisen arvoista. Kirjoittajana olen samaan aikaan tutkija ja tarinankertoja. |
Pohjanmaan Kirjailijat ry
(c) Pohjanmaan Kirjailijat ry ja Tiina Lehtineva
|