Tuotanto
Tuulijuoksuja ja kaukorakkautta (runoja, omakustanne, 2013)
Kyypakki (romaani, Basam Books 2023) Aatos, eetos ja paatos – Reino Rinteen pohjoinen puheenvuoro ympäristökeskusteluun (väitöskirja, Kustannus-Puntsi 2016) |
Pertti SillanpääSyntymäaika ja -paikka
Asuinkunta Seinäjoki Koulutus ja ammatti FT, KM, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Esikoiskirja Tuulijuoksuja ja kaukorakkautta (runoja, omakustanne, 2013) YhteystiedotTutustu minuun tarkemmin
Kirjoittaminen on minulle tapa ajatella, tutkia, elää ja olla olemassa. Kirjoittaminen on ennen kaikkea itsensä, ihmisen ja maailman tutkimista. Kun kirjoittaa läheltä itseään, suhde muihin ihmisiin ja ympäröivään todellisuuteen antaa loputtomasti aiheita. Autiolle saarelle ottaisin ehdottomasti mukaan kirjan, jonka sivut ovat tyhjiä.
Olen lukenut ja kirjoittanut aina, enkä voisi kuvitella luopuvani kummastakaan. Olen myös opettanut ja opetan edelleenkin kirjoittamista. Olen tehnyt väitöskirjankin kirjallisuuden alalta ja työskennellyt toimittajana. Sillä kokemuksella sanon, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Tarvitaan kuitenkin myös hyviä ohjaajia, joilta saa asiallista ja kannustavaa palautetta. Siinä suhteessa minulla on ollut onnea, ja siksi suosittelen kirjoittajakursseja kaikille. Kirjoittaminen vaatii monesti maiseman vaihdosta. Siksi kirjoitan mielelläni myös muualla kuin kotona työpöydän ääressä. Ehkä erityisin kirjoituspaikka on erämaa. Harrastan vaelluskirjoittamista eli kirjoitan myös Lapin-vaelluksilla. Erämaa on henkilöilleni yksi luonteva ympäristö, ja kirjoittajana pääsen autenttisissa ympäristöissä heidän seuraansa ja tekeillä olevan tekstin maailmaan sisään. Esikoisromaanistani Kyypakki (2023) voit lukea, miten onnistuin. |
Pohjanmaan Kirjailijat ry
(c) Pohjanmaan Kirjailijat ry ja Tiina Lehtineva
|